Minusta

Olipa kerran nuori tyttö, joka kiinnostui opiskelemaan eroteemaa ja lapsen asemaa erossa. Siksi päädyin myös tekemään graduni aiheesta. Vastavalmistuneena sosiaalityöntekijänä huomasin, kuinka terapeuttisella työskentelyllä voitiin auttaa ihmisiä ja pariskuntia voimaan paremmin. Samaan aikaan näin huoltajuusselvityksiä tekemällä, kuinka ihmiset taistelivat lapsistaan ja oikeuksistaan eron tiimellyksessä. Työskentelyni lastensuojelussa auttoi minua näkemään perheiden moninaisuuden ja avun tarpeen myös erotilanteissa. Apua vain oli hurjan vähän tarjolla, etenkin eron jälkeen.

Sosiaalialan opettajan olen saanut opettaa perheisiin ja hyvinvointiin liittyviä aiheita yli 13 vuoden ajan. Kiinnostus terapeuttiseen työskentelyyn sai minut kouluttautumaan lyhytterapeutiksi ja aloittamaan terapiatyöskentelyn eron kokeneiden parissa. Työskentely on osoittanut jälleen sen, että terapialla saavutetaan ihmisenä kasvua, eheytymistä ja oman näköistä tulevaisuutta sekä vaikutetaan positiivisesti lasten elämään.

Eija Virkkala

Koulutus

-Yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaineena sosiaalityö. Gradun aiheena eronneiden käsitykset erosta ja lapsen asemasta erossa.

-Psykologian opinnot 43 op, perheopinnot 25 op.

-Sertifioitu ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (2v), johon sisältynyt psykoterapeuttiset valmiudet (50 op).

-Tiimimestarikoulutus, pedagogiset opinnot.

-Toimiva perhe -kurssi, NLP -kurssi, Dialogissa verkoston ihmissuhteet voimavaraksi.

Kokemus

-100 h lyhytterapiakoulutuksen harjoitusasiakkuutta eronneiden parissa. 100% asiakkaistani koki hyötyneensä terapiasta.

-Yli 13 v sosiaalialan opettajana: Psykososiaaliseen hyvinvointiin ja palveluihin liittyvät teemat, perhe ja verkostot.

-10 v. sosiaalityön työkokemus (mielenterveys, lastensuojelu, ikääntyneet, vammaiset, pariskunnat, perheet). Lastensuojelun kehittämisprojekti 3v.

-Kokemusta myös omista parisuhde-eroista, uusperheessä elämisestä sekä lapsen asemasta erossa.